Koulutuspalautetta

Leila Riihikangas

Leila Riihikangas: ”UMG-Wellness Terapeutti -koulutuksessa opeteltavat hoidot tarjoavat nykyajan kiireiselle ja stressaantuneelle ihmiselle mahdollisuuden rauhoittua.”

Kokonaisvaltaista hyvää oloa
Perushoitaja ja kosmetologi Leila Riihikangas toimii yrittäjänä Alahärmässä Kauneushoitola Leidissä. Hän aloitti UMG-Wellness Terapeutti -opinnot 2010 vuoden alkupuolella, koska haluaa syventää omaa ammattitaitoaan ja lisätä hoitotarjontaansa kokonaisvaltaista hyvinvointia lisääviä hoitoja. ”Nykyajan kiireinen ja stressaantunut ihminen haluaa välillä pysähtyä ja rauhoittua. UMG-Wellness-hoidot vastaavat juuri tähän tarpeeseen.” pohtii Leila. Hänen hoitolansa ideologiaan kuuluu, että asiakasta huomioidaan ja palvellaan vain parhaalla mahdollisella tavalla, joten korkealaatuiset UMG-Wellness-hoidot ja -tuotteet sopivat hänen hoitolaansa myös siltä osin.

UMG-Wellness Terapeutti -koulutuksesta uutta potkua työhön
Oman ammattitaidon päivittäminen on Leilan mielestä äärimmäisen tärkeää, jottei työ muutu liian rutiininomaiseksi. ”Ei sitä ihminen koskaan tule liian viisaaksi.” toteaa Leila. UMG-Wellness-koulutukset tuovat hänen mukaansa myös mukavaa vaihtelua yksityisyrittäjän arkeen. Hänen mielestään on virkistävää tulla koulutukseen, opetella uusia hoitoja ja jakaa ajatuksia muiden koulutettavien kanssa. Leila kiittelee myös Ulla-Maija Gracen opetusta: ”Ulla-Maija luo jo omalla olemuksellaan positiivisen hengen koulutuksiin. Hän on helposti lähestyttävä, eikä koskaan tarvitse miettiä uskaltaako kysyä jotain.  On myös mukavaa, että hän kiertelee katsomassa jokaisen työskentelyä ja ohjaa tarvittaessa kädestä pitäen.”

Uudenlaiset hoidot parantavat yrityksen kilpailukykyä
Yrityksen kilpailukyvyn kannalta on tärkeää, että pysyy ajan hermolla. Asiakkaat kaipaavat uusia tuulia ja osaavat jo vaatiakin niitä. UMG-Wellness-hoitoihin Leilan asiakkaat ovat ihastuneet oitis ja palaute on ollut poikkeuksetta positiivista. Leila sanoo, että UMG-Wellness-hoitoja on todella miellyttävä tehdä, sillä hoidon aikana näkee kuinka asiakas rentoutuu ihan silmissä. Leila on huomannut, että vaikka UMG-Wellness-hoidot ovat lempeitä, ovat ne samalla äärimmäisen tehokkaita. ”Siihen ei tarvita voimaa, että voi saada tuloksia.” tiivistää Leila.

 

Sirpa Nummi

Sirpa Nummi: Mitä Wellness tarkoittaa minulle

Sirpa Nummi kirjoitti UMG-Wellness Terapeutti -koulutuksen lopuksi esseen, jossa hän pohtii wellnessiin liittyviä kokemuksiaan. Miten hänen käsityksensä siitä on muuttunut? Mitä wellness tarkoittaa hänelle nykyään? Miten muutos näkyy hänen työssään?

Mikä ihmeen Wellness?
”Wellness”-sana kantautui korviini ensimmäisen kerran kuutisen vuotta sitten. ”Varmaan jotain jenkkihömppää”, muistan ajatelleeni kun sen ensimmäisen kerran kuulin. Hetken sanaa maisteltuani yhdistyi siihen mielessäni kaikenlainen valmiiksi ajateltu ja pureskeltu; ”pikakaupan hyllyltä pikalähetin tuoma pika-annos niin, ettei takapuoltaan tarvitse sohvalta hivauttaa”. Wellness oli suunnilleen sama kuin Amerikan jättimäinen luontaistuoteteollisuus, maailman valloitusta tehnyt terveysvaikutteinen ruoka, kauneusleikkaukset, läskiä sulattavat vyöt, hierovat sängyt – siis kaikki, missä itse ei tarvinnut tehdä yhtään mitään. Wellness maistui kerrassaan muovilta.

Aromatican Wellness-tuotteet ja -koulutukset aiheuttivat aluksi hämmennystä
Ihmetykseni oli suuri kun Aromaticassakin alkoi wellness-buumi. Ensin tulivat valmisöljyt. Ne vielä jotenkin hyväksyin, koska niitä itsekin hierontaopintojen aikaan käytin. Sisimmässäni (olinhan oikea diplomiaromaterapeutti!) kuitenkin ajattelin, että vain jokaiselle tehty oma eteeristen öljyjen sekoitus on tehokas. – Niin mihin, voisin nyt kysäistä. Ja wellness-tuotteiden perhe vain kasvoi – milloin mitäkin hyvän olon valmistuotetta oli Ulla-Maijan pajasta putkahtanut markkinoille ja hinnastoon.
Kaiken huippuna vielä UMG-Wellness Terapeutti -koulutus! ”Voi, voi, millainen tason alenema”, taisin omahyväisesti, hiukan kateellisena ja jopa säälien ajatella. Onneksi sentään meillä Pohjanmaalla vielä tehtiin aitoja asioita…!

Hitaasti lämpiävä pohjalainen huomasi salaa taipuvansa Wellnessin kannalle
Pohjalainen taipuu hitaasti uusille asioille, sen olen omassa työssänikin tullut huomaamaan. Vaikka periaatteessa olen ajatellut ihmisen terveyttä ja hyvinvointia kokonaisuutena, kuulosti wellness-sana hyvin kauan mielestäni amerikkalaiselta, siis keinotekoiselta. Ja keinotekoisestahan ei oikeasti ole mitään hyötyä…

Onneksi ihminen kuitenkin kasvaa ja kehittyy koko ajan. Niin minäkin, ainakin ajoittain. Pikkuhiljaa wellness ei enää kuulostanutkaan kirosanalta. ”Ehkä siinä kuitenkin on jotain ideaa” aloin taipua, ensin vain mielessäni, ääneen en vielä näitä ajatuksia voinut lausua. Nyt kun mietin aikaa noin viisi – kuusi vuotta taaksepäin, oma negatiivinen suhtautumiseni wellnessiin hymyilyttää, jopa vähän hävettää. Kun nyt silmät suljettuina maistelen sanaa wellness, tulevat ensimmäisinä mieleen sanat elinvoimaisuus, terveys, viehkeys, kauneus – ja ihmisen kokonaisuus.

Wellness-hoidoista elämyksiä ja kokonaisvaltaista hyvää oloa
Wellness voi tarkoittaa jokaiselle eri asiaa. Wellness on kokonaisvaltaista hyvinvointia; sitä, että jaksaa aamuisin nousta sateisenakin päivänä aurinkoisella mielellä uuteen päivään, vaikka tiedossa ei aina tähtihetkiä olisikaan. Sen tiedostamista, että käsillä oleva hetki on ainutkertainen, samoin kuin koko elämä.
Arvostamista; itsen, muiden ja elämän.
Oman itsen arvostamiseen luonnollisesti kuuluu elämän, terveyden ja hyvinvoinnin vaaliminen, itsestä ja omasta jaksamisestaan huolehtiminen. Wellness-sanalla voisin nyt kattaa koko tämän laajan kokonaisuuden. Hyvinvoinnin lisäämiseksi ja terveyden edistämiseksi on lukemattomia vaihtoehtoja. Kun on muutaman kerran kokenut lempeän kasvolymfan, uudistavan jalkaspan tai vaikka reippaan selluliittihieronnan ja lisäksi on puhdistanut ruokavalionsa kaikesta ”roskasta” voi jo sanoa olevansa askeleen lähempänä kokonaisvaltaista hyvää oloa.

Uusia asiakkaita ja työniloa
Minulle Ulla-Maijan kehittämät wellness-hoidot ovat riemastuttavan upea työkalu, joka tuo vaihtelua työpäiviin. Hoitotarjonta on monipuolistunut ja laajentunut. Kysyntä on tietysti kasvanut tarjonnan laajenemisen myötä. Monesti jotakin wellness-hoitoa kokeillut haluaa kokea myöhemmin jonkun muunkin hoidon ja näin säilyy todella hyvin kontakti asiakkaisiin. Usein myös hoidossa ollut asiakas tulee lahjakorttiostoksille, sillä wellness-sarjan hoidot ovat upeita lahjaideoita, jotka eivät jää kaappiin pölyttymään.

Wellness-hoidot täyttävät vaativankin asiakkaan kriteerit
Hoidoista saamani palaute on ollut yksinomaan positiivista; iloisia, tyytyväisiä ja myönteisesti yllättyneitä asiakkaita on jo lukuisia. Hiljattain eräs melko vaativa ja tomera asiakas oli kasvolymfahoidossa. Lähtiessään hän totesi, että näin hyvän käsittelyn jälkeen hän ei sitten enää mihinkään turhanaikaisiin hoitoihin muualle menekään. Se oli aika paljon se!

 

Mira Pikkarainen

Mira Pikkarainen: ”Wellness Terapeutti -koulutus on ajan hermolla”

Erinomainen jatkokoulutus kosmetologille
Mira Pikkarainen on uusi Wellness Terapeutti -opiskelija Kajaanista. Hän aloitti koulutusohjelman heinäkuussa 2008 ja on todella innostunut ensimmäisten koulutusten jälkeen. Mira odottaakin jo mielenkiinnolla tulevia Wellness Terapeutti -koulutukseen kuuluvia osioita. Hän on koulutustaustaltaan merkonomi, maskeeraaja sekä kosmetologi. Mira työskentelee kosmetologina kauneushoitolassa ja hänen mielestään Wellness Terapeutti -koulutus sopii erinomaisesti jatkokoulutukseksi, sillä se kehittää ammattitaitoa sekä tarjoaa asiakkaille erilaisia, äärimmäisen rentouttavia ja hemmottelevia hoitoja.

Oppisopimustoimistokin vakuuttui
Mira kuuli alun perin Wellness Terapeutti -koulutuksesta työnantajaltaan, joka oli vakuuttunut koulutuksen korkeasta laadusta. Työnantaja esitteli Wellness Terapeutti -koulutuksen Kajaanin oppisopimustoimistolle ja tiedusteli mahdollisuutta suorittaa koulutus oppisopimuksella. Toimisto vakuuttui koulutuksen hyödyllisyydestä, ja nyt Mira suorittaakin koulutusta oppisopimuksella. Mira yllättyi positiivisesti, sillä nykyään oppisopimuksen saaminen ei ole itsestäänselvyys.

Korkealaatuista opetusta
Mira oli kuullut jo etukäteen Ulla-Maija Gracen hyvästä maineesta opettajana ja tiesi, että opetuksen laatu on korkeatasoista. Hän ei ole joutunut pettymään. Mira kiitteli, että koulutus on ollut hyvin antoisaa ja Ulla-Maijalta on aina saanut vastauksia kysymyksiin. Mira on pitänyt myös koulutuksen käytännönläheisyydestä ja siitä, että Ulla-Maija näyttää jokaiselle henkilökohtaisesti hierontametodin. Myös Aromatican tuotteet, kuten hierontaöljyt, ovat herättäneet Mirassa ihastusta ja hän sanoo, että niitä on todella miellyttävä käyttää.

Vastaavanlaista koulutusohjelmaa ei löydy
Vaikka matka Kajaanista Turkuun on pitkä, on matkustaminen Miran mielestä ehdottomasti vaivan arvoista, koska vastaavanlaista koulutusohjelmaa ja opetusta ei ole muualla tarjolla. Koulutuksesta saa Miran mukaan arvokkaan ammattitaidon, jota oikeasti pystyy käyttämään työelämässä hyödyksi. Lisäksi Mira korostaa, että Wellness Terapeutti -koulutus on ehdottomasti ajankohtainen, koska Wellness ja Spa -hoidot kasvattavat jatkuvasti suosiotaan. Koulutus on siis hyvä sijoitus tulevaisuuteen.

Haastattelu: Heidi Karppinen

Leila Kirra

Leila Kirra: ”UMG-Wellness Terapeutti-koulutus kolahti heti.”

Leila Kirra Ulvilasta valmistuu keväällä 2011 UMG-Wellness Terapeutiksi. Hän on myös sairaanhoitaja, lymfaterapeutti ja jalkahoitaja. UMG-Wellness Terapeutti-koulutus on tuonut sairaanhoitajana toimineelle Kirralle aivan uusia tuulia, sillä nykyään hän tekee UMG-Wellness hyvän olon hoitoja Länsi-Suomen Diakonialaitoksen kuntoutus-yksikössä sekä omassa tuoreessa Hemmottelu-hoitolassa. “Koulutuksen edetessä on upea tunne kun huomaa kehittyvänsä ja eri asiakokonaisuudet loksahtelevat paikoilleen. Kun vielä opiskelee asiaa, joka tuntuu niin omalta jutulta, eivät pitkät matkat ja tiiviit koulutuspäivät tunnu mahdottomilta, ne vievät kuin itsestään tavoitteeseen.” kuvailee Kirra.

UMG-Wellness Terapeutti erottuu
UMG-Wellness Terapeutti-koulutus kolahti Leila Kirraan heti alusta lähtien. ”Ulla-Maija Gracen kehittämä koulutuskonsepti hoitoineen ja tuotteineen on aivan huippu. Gracen opissa asiat omaksuu ihmeellisellä tavalla, ikäänkuin vahingosssa. Hänestä huokuva hyvinvointi ja valtava tietotaito ovat asioita, joihin itsekin haluaa samaistua. Etuna on myös se, että UMG-Wellness Terapeutteja ei kasva joka oksalla ja vaistoan että tämä on selkeästi tulevaisuuden juttu. Arvostan myös sitä että hoitoihin ja itsehoitoon liittyvät tuotteet ovat kaikki korkealaatuisia luomutuotteita, joissa hinta-laatusuhde on kohdallaan.” tiivistää Kirra.

Jaksamista omaan työhön
Koulutus on tuonut Leila Kirran mielestä opittujen hoitometodien lisäksi paljon muutakin positiivista. ” Koulutuksen myötä olen saanut uusia ystäviä ja löytänyt työkaluja myös omaan jaksamiseen. Oma ja läheisten hyvinvointi on tullut yhä tärkeämmäksi ja koulutus onkin herättänyt ajattelemaan esimerkiksi sitä, kuinka pienillä muutoksilla elämäntavoissa saa virkeyttä ja hyvää oloa; kun itse voit hyvin, ihmiset ympärilläsikin voivat hyvin.” pohtii Kirra. Hän käyttää tarpeen mukaan UMG-Wellness tuotteita tuomaan hyvää oloa, mutta yksi tuote on ollut viime aikoina ylitse muiden: ”Lady Grace Energy Boost antaa käsittämättömän paljon energiaa silloin kun on monta rautaa tulessa ja päivän aikana muuttuvat roolit sitä vaativat.”

Moni asiakas löytänyt avun
Leila Kirra on viihtynyt hyvin UMG-Wellness/SPA hoitojen parissa. Hoidot ovat hänen mielestään nykyaikaisia ja korkealaatuisia.  Kirra on kriittisenä sairaanhoitajana myös äärimmäisen tyytyväinen hoitometodien tehokkuuteen: ”Moni asiakkaistani on löytänyt oikeasti avun näistä hoidoista sekä kotihoitotuotteista. Palkitsevinta on nähdä joka hoidon päätteeksi tyytyväinen asiakas.”

Haastattelu: Heidi Karppinen

 

Ilmoittaudu mukaan!

  Aromatica Oy • +358 (0)10 548 3400 • Linnankatu 11 A 31, 20100 Turku, Finland • info@aromatica.fi
Suomeksi In English       Find us on Facebook