Ulla-Maija Gracen HYVÄN OLON BLOGI

 

Ulla-Maija Gracen hyvänolon BLOGI tuo esille, ajankohtaisia hyvän olon saavuttamiseen liittyviä vinkkejä, itsehoito-ohjeita, alan ajankohtaisia wellness hyvon olon asioita ja kirjoittajavieraiden artikkeleita.

Kaksi ”sinistä” mukaan tottuneellekin liikkujalle

 miten sitä voikaan yllättää itsensä tekemällä vanhaa asiaa toisenlaisissa olosuhteissa.

Näin lomaillessa ja kuitenkin hieman työtäkin tehdessä meillä on tapana tehostaa liikkumista kun se tahtoo jäädä kokopäivätyön tuiskeessa vähän huonolle huomiolle. Täytyy myös myöntää, että mitä enemmän vuosia on takana, sen enemmän ja paremmin täytyy pitää itsestä, lihaksista, ravinnosta, ihosta ja hyvästä mielestä huolta kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Tällä kertaa huollon kohteeksi vaativat päästä reisi- ja pohjelihakset.

Kävely on sitä perus hyötyliikuntaa mitä mielestäni ei oikeastaan tarvitse liikunnaksi ajatellakaan, mutta sitä se nyt kuitenkin on parhaasta päästä.

Meri on minulle raitista ilmaa, hyvää mieltä ja ajatuksen selkeyttä ja vesirajassa vipeltävät pienet vikkeläjalkaiset linnut, jotka poimivat makupaloja rantahiekasta kohottivat kasvoille iloisen ilmeen.  Rannan kostea hiekka ja reippaat askelet paljain jaloin kylmässä vedessä, tekivät minulle kuitenkin päivittäin ja tepposia. Kävellessä oli mukavaa ja rentoa, mutta aina seuraava aamu on ollut melkoista töpöttelyä kunnes SportBalanssi geeli alkoi vaikuttaa. Joitakin kertoja olen myös joutunut turvautumaan siihen toiseen siniseen eli Lihasmixin geeliin, kun polvet ja nilkat ilmaisivat tyytymättömyytensä edellisen illan muutaman tunnin tanssin jälkeen.

Suomessa huikea määrä erilaisa liikuntamuotoja luonnossa vuodeajasta riippuen

Meillä Suomessa ilmasto-olosuhteet mahdollistavat meille huikean määrän erilaisia liikuntamuotoja ulkona luonnossa. Nyt olemme tulossa siihen vuodenaikaan, jolloin monet jo odottavat innolla hankia ja laskettelurinteitä tai kiekkokaukaloita. Jotta niistä ensimmäisistä intoa ja iloa täynnä olevista kerroista voisi nauttia täysillä seuraavanakin päivänä, voin todeta (ties kuinka monennen kerran käytännössä kokeneena), että ne kaksi ”sinistä” ovat vertaansa vailla.

Iloisia, tervehdyttäviä ja voimaannuttavia liikuntatuokioita meille kaikille.

Ulla-Maija

Lisää tietoa SpoertBalanssi- ja Lihasmix geeleistä:  http://www.aromatica.fi/sport
Verkkokauppa: http://shop.aromatica.fi/cat/product_catalog.php?c=56
Aromatica - Wellness jälleenmyyjät: http://www.aromatica.fi/jall_hoitolat